Kirsikkaetanainen

Caliroa cerasi

Kirsikkaetanaisen toukka

Kirsikkaetanaisen toukka

Kirsikkaetanaisen vikuuttamia luumun lehtiä

Kirsikkaetanaisen vikuuttamia luumun lehtiä

Tuntomerkit

Tumma pistiäinen, jonka siivet ovat läpikuultavat. Tumma toukka on nuijamainen, pää on pallomainen. Toukka näyttää limaisen kostealta. Aikuinen koko 4-6 mm.

Elinympäristö ja elämäntavat

Toukan ravintokasveja on useita. Luumu, kirsikka, pihlajat, päärynä ja ruusukvitteni kelpaavat. Aikuiset munivat kesän alussa lehtien alapinnoille. Pienet toukat kaluavat aluksi lehden alapintaa, mutta siirtyvät isompina lehtien yläpinnoille. Toukat pudottautuvat maahan koteloitumaan. Toisen sukupolven toukat ilmestyvät elokuun lopussa.

Milloin voi havaita

Aikuiset lähtevät liikkeelle kesäkuussa ja ensimmäisen sukupolven toukat kuoriutuvat heinäkuussa. Vielä hyvin myöhään syksyllä voi nähdä toisen sukupolven toukkia pihlajien, kirsikka- ja luumu- sekä päärynäpuiden lehdillä.

Merkitys puutarhassa

yellow light Tarkkaile. Vaikka vauriot näyttävät pahalta, ne harvoin aiheuttavat puiden tuhoutumisen. Pienen taimen lehdiltä toukat kannattaa poistaa käsin tai suihkuttamalla vesisuihkulla. Kukkia tai raakileita täynnä olevia puita ei ole tarpeen käsitellä millään kemikaalilla. Puut toipuvat vioituksista kasvattamalla uudet lehdet.