Pikkukarviaispistiäinen

Pristiphora appendiculata

Pikkukarviaispistiäisen toukka

Pikkukarviaispistiäisen toukka

Tuntomerkit

Tumma pistiäinen, jonka siivet ovat tummat, mutta läpinäkyvät. Vaaleat jalat. Vihreällä toukalla tumma pää. Koko aikuinen 5-7 mm.

Elinympäristö ja elämäntavat

Aikuinen munii ensisijaisesti karviaisten, mutta myös herukoiden lehtien alapinnalle. Yleensä melko vähälukuinen, mutta sukupolvia voi olla kesässä kaksi. Toukat syövät lehdet kokonaan ja pudottautuvat maahan talvehtimaan.

Milloin voi havaita

Aikuiset lähtevät liikkeelle toukokuun lopussa ja toukat ilmestyvät kesäkuun puolivälissä. Ne pudottautuvat maahan koteloitumaan. Lämpiminä kesinä voi kehittyä vielä toinen sukupolvi.

Merkitys puutarhassa

yellow light Tarkkaile. Juhannuksen aikaan ilmestyvät toukat voi suihkuttaa vedellä pois lehdiltä tai poimia pois käsin. Kukkia tai raakileita täynnä olevia pensaita ei suositella käsiteltäväksi millään kemikaalilla, jotta pölyttäjät eivät kärsi ja raakileisiin ei imeydy kemikaalia. Pensas toipuu vioituksesta kasvattamalla uudet lehdet.